tiistai 28. syyskuuta 2010

Vaalisuunnittelua Vasemmistonuorten keskustoimistolla 29.9.

ESVN:n järjestää vaaliaiheisen tapaamisen jossa olisi tarkoitus suunnitella Etelä-Suomen Vasemmistonuorten kuvioita vaalien suhteen sekä antaa infoa ehdokkaille, ehdokkaiksi aikoville tai muuten vain vaaliaiheista kiinnostuneille. Käydään läpi myös Vasemmistonuorten vaaliteesit. Luvassa keskustelua, suunnitelmien punontaa ja pientä purtavaa - tule suunnittelemaan suuren vaalivoiton työkaluja!

Tapaamme Vasemmistonuoret ry:n keskustoimistolla, osoitteessa Viherniemenkatu 5, 3. kerros. Sisään pääset painamalla alaoven Vanu/SDPL -merkittyä ovisummeria tai soittamalla suoraan piirisihteerille; 044 0195 801. Paikalle voi saapua klo 17 alkaen: tarkempi ohjelma päivittyy tapahtumatietoihin tuota pikaa.

Terveisin,
Antti Kurko

maanantai 20. syyskuuta 2010

Uusien jäsenten ilta 22.9.

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret kutsuvat halukkaat viettämään rennoissa merkeissä uusien jäsenten iltaa 22.9. klo: 18:00.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso esittelee Vasemmistonuoria järjestönä ja Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Antti Kurko kertoo paikallistoiminnasta. Illan aikana voi tutustua järjestön aktiiveihin ja saada potkua aktivoitumiseen.

Tarjolla pikkupurtavaa sekä lämmintä juotavaa. Ilta on suunnattu eritoten uusille tai vanhemmille, uutta aktivoitumista kaipaaville jäsenille - mutta muutkin ovat tasapuolisesti tervetulleita! Jäsenille koituvat matkakulut korvataan halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan. Lisätietoja voit kysyä piirin työntekijältä, Riia Collianderilta etela-suomi@vasemmistonuoret.fi tai 044 0195 901.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Vasemmistolaisten yhteinen illanvietto

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Vasemmistolinkki ja Kallion Vasemmisto järjestävät perjantaina 17.9. yhteisen illanvieton kello 17:00 alkaen Etelä-Suomen Vasemmistonuorten toimistolla (Päijänteentie 35).

Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoo, miltä poliittinen tilanne näyttää ja miten voitamme ensi kevään eduskuntavaalit. Mukaan voi ottaa oman perjantaijuoman.

Lisätietoa:
saila.ruuth@gmail.com

tiistai 7. syyskuuta 2010

Äärin uusien laulajien ilta 13.9.

Älä laula yksin kaapissa, vaan tule ulos tutustumaan Vasemmistonuorten Ääri-kuoroon!

Laulamme kuoronjohtaja Ulla Variksen johdolla neliäänisesti uutta ja vanhempaa yhteiskunnallista ja kokeilevaakin musiikkia. Aikaisempaa laulukokemusta ei tarvita - tekemällä oppii! Ramppikuumeen, jännäämisen ja “osaankohan mä nyt tarpeeksi hyvin” -ajatukset voit siis hyvillä mielin unohtaa.

Uusien laulajien ilta on helppo tapa tulla mukaan Ääri-kuoroon. Esittelemme kuoroa, mennyttä ja tulevaa ohjelmistoa ja tietenkin avaamme myös hiukan äänijänteitä.

Uusien laulajien ilta pidetään Harjun nuorisotalolla klo 17 alkaen; sijainti kartalla: http://bit.ly/ayw4l1

Uusien laulajien ilta facebookissa: http://www.facebook.com/event.php?eid=124484154267385

Tervetuloa mukaan!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Vasemmisto pyöräilee lauantaina hiilineutraalin Helsingin puolesta

Vasemmisto pyöräilee hiilineutraalin Helsingin puolesta lauantaina 4.9. Pyöräkiertue starttaa Kiasman edestä kello 12 ja suuntaa Vaasanaukiolle ja sieltä edelleen Herttoniemeen ja Kontulaan. Pysähdyspaikoilla on tarjolla politiikkaa, pyöränhuoltoapua, kahvia ja pullaa.

Opiskelija-aktiivi ja ensi kevään eduskuntavaaliehdokas Katri Immonen, 24, turhautui Helsingin autovaltaiseen politiikkaan ja teki aloitteen tapahtuman järjestämisestä. ”Tapahtuman viesti on, että jos hiilineutraaliuteen halutaan päästä, on määrätietoisesti kehitettävä kaupunkia kävely- ja pyöräily-ystävällisempään suuntaan,” Immonen toteaa.

Helsingin kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta. Liikenne on kolmanneksi suurin hiilidioksidipäästöjen tuottaja pääkaupunkiseudulla. Liikenteen päästöistä yksityisautoilu muodostaa 53%. Immosen mukaan pyöräily olisi nähtävä autoilun korvaavana liikkumismuotona, ei vapaa-ajan harrastuksena tai “kevyen liikenteen” muotona. Autoteiden yhteydessä kulkevat pyörätiet on monin paikoin paras rakentaa autotielle omaksi kaistakseen, sillä pyörien nopeudet ovat lähempänä autojen kuin jalankulkijoiden liikkumistahtia. Uudet asuinalueet ja kaavoitus on suunniteltava pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden ehdoilla. Joukkoliikenteen tulee olla toimivaa koko pääkaupunkiseudulla, ja lippujen hintojen edullisia.

Asuntopulasta kärsivässä kaupungissa parkkipaikat vievät paljon tilaa, joka voisi olla virkistyskäytössä tai asuntoina. ”Autopaikkavaatimuksia asuntojen rakentamisen yhteydessä tulee väljentää. Näin saadaan enemmän tilaa ihmisten käyttöön”, linjaa Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Antti Kurko.

Vasemmisto haluaa nostaa esille myös sen tosiseikan, että kaavoitusratkaisut kokonaisuutena vaikuttavat liikkumisen aiheuttamiin päästöihin. Isoja automarketteja suosiva politiikka pakottaa autoiluun, varsinkin kun samaan aikaan pienet lähikaupat häviävät. Myös palvelujen keskittämisellä on sama vaikutus.

”Palvelujen läheisyys vähentää hiilipäästöjä ja parantaa elämänlaatua samalla kertaa,” summaa Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Sampo Villanen.


Lisätiedot:

Katri Immonen
katri.immonen@gmail.com
040-747 9436

Sampo Villanen
Puheenjohtaja
Helsingin Vasemmistoliitto

Antti Kurko
Puheenjohtaja
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kalliossa osoitettiin solidaarisuutta romanisiirtolaisille

¡Olé romani!-bileiden julisteita Helsingin Hämeentiellä


Etelä-Suomen Vasemmistonuorten 10.8. järjestämät ¡Olé romani! -bileet sosiaalikeskus Satamassa majoittuvien romanisiirtolaisten tukemiseksi keräsivät yli 200 kiinnostunutta ihmistä paikalle tiistai-iltana. Tilaisuudessa kuultiin musiikkia kahdelta eri mantereelta Shakan, Moyenein sekä Left Hooks dj:ien noustessa lavalle. Bileiden aluksi järjestetyssä paneelikeskustelussa Suomen Amnestyn puheenjohtaja Jussi Förbum, Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Sampo Villanen sekä Katja Tuominen Vapaa Liikkuvuus -verkostosta ottivat kantaa romanien asemaan niin eurooppalaisella kuin helsinkiläiselläkin tasolla ja vastailivat yleisön kysymyksiin aiheesta.

Jussi Förbum painotti omissa puheenvuoroissaan erityisesti sitä, että romaniasioita käsiteltäessä tulisi tilanne nähdä koko Euroopan laajuisessa kontekstissa sillä romanisiirtolaiset liikkuvat laajalti toimeentulon perässä ympäri Eurooppaa tehden erinäisiä keikka- ja hanttihommia. Romanivastainen politiikka ei myöskään ole vain valtiokohtaista vaan puhutaan samasta ilmiöstä koko Euroopan Unionin alueella. Esimerkiksi Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen ajama kerjäämiskielto, jonka pääasiallisena tarkoituksena on heikentää romanien toimeentuloa ja asemaa, on samaa poliittista kehitystä kuin se, että presidentti Nicolas Sarkozy ajaa romanien leirien tuhoamista ja heidän häätämistään pois Ranskasta. ”Romanien aseman heikentyminen on yleiseurooppalainen ilmiö emmekä voi vältellä vastuuta heidän auttamisestaan ja odottaa 30 vuotta, että Romania ja Bulgaria ryhtyvät parantamaan tämän syrjityn kansan asemaa.” Förbum kommentoi.

Sampo Villanen koki varsin ongelmalliseksi sen että romanit suljetaan itse poliittisen keskustelun ulkopuolelle, eikä heillä ole juuri mahdollista omien mielipiteidensä tuomiseen julki. Esimerkiksi Jussi Pajusen työryhmään, joka ajaa kerjäämiskieltoa Helsinkiin, ei edes otettu mukaan edustajaa Suomen romanien keskuudesta. Katja Tuominen kertoi, että he Vapaa liikkuvuus -verkostossa mielellään näyttäisivät romanien arkea sosiaalikeskus Satamassa kaupunginvaltuutetuille puoluekannasta riippumatta, koska tällä hetkellä keskustelu pohjaa perättömiin väitteisiin ja tietämättömyyteen. Esimerkiksi ei ole mitään näytteitä siitä, että kaduilla kerjäävät romanit kuuluisivat johonkin kansainväliseen rikollisliigaan. Todellisuudessa pelko joutumisesta hyväksikäytön uhriksi ajaa monet romanit pois Itä-Euroopasta ja Balkanilta.

Jotta romanien asemaa voitaisiin ryhtyä parantamaan tulisi heihin kohdistuva ajojahti lopettaa ja saada esimerkiksi lapset käymään koulua edes Suomessa, sillä se ei ole todellisuudessa mahdollista maissa kuten Romaniassa tai Bulgariassa. Joissakin EU-maissa kuten esimerkiksi Ranskassa romanisiirtolaisten lapsilla on mahdollisuus koulunkäyntiin. Romanien asemaa ei parane niin kauan kun heitä pidetään ja kohdellaan epämiellyttävänä joukkona ja unohdetaan yhteiskunnalliset rakenteet jotka synnyttävät ja ylläpitävät köyhyyttä.

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret