tiistai 28. elokuuta 2007

Opposition suurimmat käyvät sinilevähallituksen kimppuun musiikin voimalla



Oppositio-Rock pärähtää päin näköä ensi viikonloppuna!

Tuo itsesi ja kaverisi lauantaina (1.9) Helsingin Mustikkamaalle juhlimaan
kesän loppumista hyvän musiikin tahdissa! Luvassa on kohtuuhintaista
kasvisruokaa, laadukkaita esiintyjiä, sauna, mahdollisuus itämeressä
uimiseen sekä tietenkin hyvää vasemmistolaista (ja sosiaalidemokraattista)
seuraa!

Pienelle mutta rockkaavalle lavalle kapuavat seuraavat artistit:

LOA (punk)
Nothing Right Left (rock)
Family Sound (reggae)
Gorbatron (electro)
Ilkka Tillanen (räp)

Paikalle pääsee parhaiten kulosaaren metroasemalta, josta kävellään etelään
kohti Mustikkamaan saarta. Tultuasi sillan yli, käänny pienelle tielle
vasemmalle ja olet jo melkein perillä.

Oma pullo on suositeltavaa ottaa mukaan. Sisäänpääsy alueelle on ilmainen.
Paikalle voi saapua puolen päivän jälkeen ja kemut jatkuvat myöhäiseen yöhön
saakka. Väsyneillä ulkopaikkakuntalaisilla on mahdollisuus yöpyä
askeettisessa mökissä tai omassa teltassa.

Lisätietoja saat Tubelta (040 732 4575) tai Oulalta (044 0195901).

Nähdään saaressa!