maanantai 24. tammikuuta 2011

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret: Metroasemille julkisia ilmoitustauluja

Kannanotto
24.1.2010
vapaa julkaistavaksi heti

Etelä-Suomen Vasemmistonuoret:

Metroasemille julkisia ilmoitustauluja


Etelä-Suomen Vasemmistonuoret vaatii Helsingin kaupunkia hankkimaan kaikille metroasemille julkiset, ilmaiset ilmoitustaulut, joita ihmiset voivat käyttää oman kaupunginosansa tapahtumien ja paikkojen mainostamiseen. 



“Tälläiset tilat piristävät kaupunkikulttuuria ja palvelevat tavallisia helsinkiläisiä. Tällä hetkellä julkiset ilmoitustaulut sijaitsevät lähinnä kirjastoissa ja tavoittavat siten vain osan kaupunkilaisista”, sanoo Etelä-Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Antti Kurko.

Etelä-Suomen Vasemmistonuorten mielestä mainostilaa tarjoavien yritysten JC Decauxin ja Clear Channelin valta pääkaupunkiseudun katukuvassa on liian suuri. Kaduilla esiintyvä ilmaisu ei saa olla vain muutaman yrityksen kontrollissa, vaan julkisten ilmoitustaulujen määrää tulee lisätä ja sijoittaa ne sellaisiin paikkoihin joissa ihmiset liikkuvat.

Tänään 24.1. julkaistaan “Haluan nähdä muutakin” -mainostempaus, jossa yli 1400 ihmistä on ottanut kantaa mainonnan suureen määrään varaamalla mainostilaa JC Decauxilta. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten mielestä ostamalla palveluita niiltä yhtiöiltä, joihin kritiikki kohdistetaan ei voida saavuttaa muutoksia. 



"Mainonnan määrän ollessa jo nyt todella suuri, on todellinen ongelma kuitenkin se, että muutama yritys tekee päätökset siitä mitä kaduilla on esillä. JC Decauxin ja Clear Channelin kaltaiset yhtiöt ovat mainospaikkojen kalleudella rajanneet viestinnän vain rikkaimpien etuoikeudeksi. Kaupunki on elävä ja mielenkiintoinen silloin kun se on asukkaidensa näköinen. Jos kaupunkitilasta päättävät vain ulkomaalaiset suuryritykset, muuttuu kaupunkikuva tylsäksi ja persoonattomaksi.” kritisoi Kurko.



Yhteistyö HKL:n kanssa on tarjonnut JC Decauxille mahdollisuuden ottaa haltuun mainonnan kannalta parhaat tilat esimerkiksi joukkoliikennepysäkeiltä, joiden kautta suuri osa kaupunkilaista kulkee päivittäin. Vain harvalla on varaa ostaa mainostilaa näiltä yrityksiltä ja samaan aikaan pääkaupunkiseudulla yleisiä ilmoitustauluja on liian vähän, jos lainkaan.



“Nyt tilanne on, että jos maksettujen mainosten viereen teippaa esimerkiksi oman kahvilansa mainoksen, se tullaan poistamaan varsin nopeasti, ja julisteen levittäjä saattaa joutua vääntämään asiasta järjestyksenvalvojien kanssa.  Omien ilmoitusten levittämisen tulee olla sallitumpaa ja sille on tarjottava enemmän tilaa”, vaatii Kurko.

Lisätiedot:


Antti Kurko

puheenjohtaja
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret
040 834 0286

anttikurko@yahoo.com

tiistai 11. tammikuuta 2011

Tammikuun tulevaa toimintaa

Heippa kaikki ja hyvää alkanutta vuotta!

Tässä tiedoksi tammikuun tulevaa toimintaa:

- Torstaina 13.1. piiritoimikunnan kokous klo 17 piiritoimistolla (Päijänteentie 35, Helsinki). Tarjolla pientä purtavaa. Tervetuloa!

- Maanantaina 17.1. klo 17-19 Hyvinkään Vasemmistonuorten kokous Hyvinkään järjestötalolla (Munckinkatu 49, Hyvinkää). Tervetuloa!

- Maanantaina 17.1. Vantaan Vasemmistonuorten kokous klo 18 piiritoimistolla (Päijänteentie 35). Tervetuloa!

- Tiistaina 18.1. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten mainoskriittisen kampanjan suunnittelupalaveri klo 18 piiritoimistolla (Päijänteentie 35). Tervetuloa!

- Keskiviikkona 19.1. klo 18 Espoon Vasemmistonuorten kokous piiritoimistolla (Päijänteentie 35). Tervetuloa!

- Tammitapaaminen 29.-30.1. Kijavanrannassa, Nurmijärvellä. Lisätietoja: http://www.vasemmistonuoret.fi/?/tammitapaaminen2011/

- Ääri-kuoro treenaa maanantaisin klo 17-19 Harjun nuorisotalolla (Aleksiskiven katu 1-3, Helsinki). Tervetuloa uudet ja vanhat!

- Jääkiekkojoukkue HC Punakone treenaa säävarauksella sunnuntaisin klo 17-> 2. Linjan jäällä. Tervetuloa!

Nähdään tapahtumissa!

-Heidi