lauantai 17. toukokuuta 2008

Mielenosoitus sivistysyliopiston puolesta

Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen opiskelijat sekä Vasemmistonuoret järjestävät ensi perjantaina mielenosoituksen sivistysyliopiston puolesta.

Aiheeseen liittyvässä sivistys-blogissa Mike Pohjola kertoo seuraavaa:

”Yliopistojärjestelmä kaipaa uudistamista, mutta nyt hallitus on hätiköimällä tuhoamassa sivistysvaltiomme peruspilarin. Emme voi hyväksyä sitä opiskelijoina, taiteilijoina emmekä Suomen kansalaisina. Yliopistouudistuksen pitäisi tapahtua suunnitelmallisesti ja sisältölähtöisesti”

Helsingin sanomat ehti huomata, että mielenosoitus on samana päivänä ja juuri ennen kuin Eduskunta äänestää Matti Vanhasen hallitukselle tehdystä välikysymyksestä. Hyvä ajoitus maksimoi julkisuuden.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Ketä kiinnostaa?

Poliittisten nuorisojärjestöjen Helsingin yhteinen kampanja nuorten vaali-innostuksen nostattamiseksi on avattu:
http://ketakiinnostaa.fi/etusivu.html

Kunnallisvaalit pidetään tänä vuonna 26.10.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Hyvät vuodet

Hyvää uuttavuotta ja sen sellaista toivottaa:

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Mielenosoitus pakkotyölakia vastaan

Viime torstaina levisi huhut pakkotyölaista, joka varmistui perjantaina todeksi. Silloin alkoi mielenilmauksen järjestely. Lähes viikkoa myöhemmin kerääntyy puolivaltakuntaa osoittamaan mieltä hallitusta vastaan.

MIELENOSOITUS PAKKOTYÖLAKIA VASTAAN TORSTAINA 15.11. klo 15

Suomen hallitus ei suostu neuvottelemaan kunnollisen kuoppakorotuksen antamisesta hoitajille. Kunnilla ei ole mahdollisuutta nostaa hoitoalan palkkoja, ellei hallitus anna siihen rahaa. Ainoa, joka jumiutuneen tilanteen pystyy ratkaisemaan, on hallitus. Hallituksella on miljardien eurojen ylijäämä käytössään, muttei tahtoa lunastaa lupauksiaan.

Ihmisoikeuksia loukkaavalla pakkotyölailla pyritään estämään sairaanhoitajien työtaistelu. Hallitus asettaakin rahan ihmishenkien edelle ja pakottaa sairaanhoitajat vastuunkantajiksi. Etenkin sairaanhoidon tulevaisuus on nyt vaakalaudalla, hallituksen toiminnan johdosta alasta kiinnostuneiden joukko tulee pienenemään, vaikka jo nyt kärsitään hoitajapulasta.

Tule Eduskuntatalolle osoittamaan tukea sairaanhoitajille ja vastustamaan hallituksen törkeää vastakkainasettelua. Mielenosoitus alkaa Eduskuntatalon portailla torstaina 15.11. klo 15.

Mielenosoituksen järjestäjinä on joukko huolestuneita kansalaisia, kansalaisjärjestöaktiiveja, hoitajia, kätilöitä ja opiskelijoita.

tiistai 28. elokuuta 2007

Opposition suurimmat käyvät sinilevähallituksen kimppuun musiikin voimalla



Oppositio-Rock pärähtää päin näköä ensi viikonloppuna!

Tuo itsesi ja kaverisi lauantaina (1.9) Helsingin Mustikkamaalle juhlimaan
kesän loppumista hyvän musiikin tahdissa! Luvassa on kohtuuhintaista
kasvisruokaa, laadukkaita esiintyjiä, sauna, mahdollisuus itämeressä
uimiseen sekä tietenkin hyvää vasemmistolaista (ja sosiaalidemokraattista)
seuraa!

Pienelle mutta rockkaavalle lavalle kapuavat seuraavat artistit:

LOA (punk)
Nothing Right Left (rock)
Family Sound (reggae)
Gorbatron (electro)
Ilkka Tillanen (räp)

Paikalle pääsee parhaiten kulosaaren metroasemalta, josta kävellään etelään
kohti Mustikkamaan saarta. Tultuasi sillan yli, käänny pienelle tielle
vasemmalle ja olet jo melkein perillä.

Oma pullo on suositeltavaa ottaa mukaan. Sisäänpääsy alueelle on ilmainen.
Paikalle voi saapua puolen päivän jälkeen ja kemut jatkuvat myöhäiseen yöhön
saakka. Väsyneillä ulkopaikkakuntalaisilla on mahdollisuus yöpyä
askeettisessa mökissä tai omassa teltassa.

Lisätietoja saat Tubelta (040 732 4575) tai Oulalta (044 0195901).

Nähdään saaressa!